Taidenäyttelyt

Kaivos-festivaalilla on kolme taidenäyttelyä. Taidenäyttelyt ovat avoinna festivaaliviikonlopun ajan sunnuntaihin klo 18 asti.

 
 
Side-Catch-Collection-II.jpg

Paula Humberg: Sivusaalis, Suodinosasto

"Sivusaalis on eläintieteellisiä kokoelmia mukaileva teossarja, joka käsittelee ihmisen suhdetta selkärangattomiin eläimiin. Kokoelmaan kuuluu niin pölyttäjiä, lintujen ravintoa, biologin keräämiä lukkeja kuin taiteilijan tappamia hyttysiä."

 
elämänkovassakoulussa1.jpg

Outi Piiroinen: Kotimaan linnut - havaintoja suomalaisuudesta, Jauhimo

"Kun ihmiskunnan yhteisenä motiivina on vain päästä kaikesta helpommalla, uusi elämäntapamme, sikailu luonnon kustannuksella on alkanut vilautella vakavia merkkejä ihmisten lisäksi kaikessa muussakin elollisessa. Vaikka tekisi kuinka kipeää, lienee relevanttia kyseenalaistaa mielikuvaa suomalaisuudesta kaksituhattakymmenluvulla siksikin, että havahtuisimme miettimään hetkeä, jossa olemme ja suuntaa, jonne olemme menossa."

 
2. Bombycilla.jpg

Tiinalotta Särmölä: Siipien havinaa, Jauhimo

"Linnut siirtyivät luonnosta uniini, unesta puulle, puulta paperille ja paperilta rautalankaveistoksiksi. Linnut näyttäytyvät minulle eräänlaisina mystisinä ja salaperäisinä voimaeläiminä."