jannevalkea.jpg

Janne Valkeajoki

HARMONIKKA

Janne Valkeajoki (s. 1992) kuuluu kansainvälisesti nuoren sukupolven mielenkiintoisimpiin ja lupaavimpiin harmonikansoittajiin ja muusikoihin.

Janne on esiintynyt laajalti niin solistina kuin kamarimuusikkona sekä Suomessa että Euroopassa. Festivaaleilla mm. Tage der Neuen Musik Bambergissa, Sysmän Suvisoitossa, Mäntän ja Ilmajoen musiikkijuhlilla, Musica nova Helsinki, Nürnbergin urkuviikoilla ja Kölnin ”Acht Brücken” -triennaalilla sekä pitänyt soolokonsertteja mm. Vilnan, Kokkolan ja Belgradin harmonikkafestivaaleilla. Solistina hän on esiintynyt mm. Lappeenrannan ja Mikkelin kaupunginorkestereiden, Radion sinfoniaorkesterin sekä Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesterin kanssa kapellimestareinaan mm. Jaakko Kuusisto, Hannu Lintu, Vytautas Lukocius ja Sian Edwards. Valkeajoki on kantaesittänyt teoksia mm. Cecilia Damströmiltä, Ville Raasakalta ja Viera Janárčekoválta, maaliskuussa 2018 Valkeajoki kantaesitti Magnus Lindbergin uuden sooloharmonikkateoksen.

Vuonna 2015 Janne Valkeajoki voitti ensimmäisen palkinnon maailman merkittävimpiin harmonikkakilpailuihin kuuluvassa XXIII Arrasate Hiria –harmonikkakilpailussa Espanjassa. Lisäksi hän sai palkinnon Sofia Gubaidulinan säveltämän kilpailun pakollisen kappaleen parhaasta esityksestä.

Janne Valkeajoki on opiskellut harmonikansoittoa Sibelius-Akatemiassa Matti Rantasen, Heidi Velamon ja Veli Kujalan oppilaana. Parhaillaan hän tekee solistisia jatko-opintoja (Meisterklasse) Hochschule für Musik Würzburgissa Stefan Hussongin harmonikkaluokalla.

Janne aloitti orkesterinjohdon opinnot 14-vuotiaana Sibelius-Akatemiassa Jorma Panulan oppilaana. Opintojensa yhteydessä hän on johtanut lukuisia suomalaisia kaupunginorkestereita, sekä muun muassa Deutsche Staatsphilharmonie Rheinland-Pfalzia, Südwestdeutsche Philharmonieta ja Nürnberger Symphonikereita. Tällä hetkellä hän suorittaa orkesterinjohdon maisteritutkintoa Ari Rasilaisen johdolla Hochschule für Musik Würzburgissa.

www.jannevalkeajoki.com